Kullan hinta Lontoon kultapörssistä

Romukullasta saatava hinta määräytyy mm. Lontoon kultapörssin mukaan. Kultapörssi on maailmalla paremmin tunnettu nimellä London Gold Fix.

Nimensä mukaan tämä kullalle tarkoitettu pörssi sijaitsee Lontoossa. Lontoon kultapössin lisäksi kullan hintaan vaikuttavat kullan kysyntä ja tarjonta. Kultapörssin päivittäin kullalle antama hinta onkin eräänlainen ohjaushinta, josta kullan myyjät ja ostajat voivat saadaa suuntaa antavaa tietoa kultakauppan tueksi. Lontoon Kultapörssin hinnat päivittyvät kaksi kertaa päivässä. Myy kultaa.fi seuraa aktiivisesti Kultapörssin hintojen kehitystä ja käyttää pörssiä suuntaa antavana mittarina kullasta maksamilleen hinnoille.

Kullan kuten muidenkin jalometallien hintaa mitataan kultapörssissä troy-unsseissa. Yksi troy-unssi on 31,1034768 grammaa.  Joskus pörsseissä kullan arvosta puhuttaessa esiintyy myös nimitys Kultaunssi, jolla tarkoitetaan troy-unssia.  Kultaa pidetään maailmanvaluuttuna Yhdysvaltain dollarin, euron ja jenin lisäksi. Sen arvoa seurataan tarkasti kultapörssin lisäksi muissakin arvometallipörsseissä. Viime vuosina kullan hinta on olut voimakkaassa nousussa. Vuoden 2001 huhtikuusta kullan hinta on hieman yli kolminkertaistunut Yhdysvaltain dollaria vastaan (lähde:Lontoon kultapörssi). Siksi kullan myynti on viime aikoina ollut erittäin kannattavaa.